perjantai 4. marraskuuta 2016

Uusi osoite Lumipallossa

Kuten olen pitkään jo miettinytkin, tämän blogin aika on (toistaiseksi) ohi, kun ulkomailla asumisia ei nyt ole tiedossa. Perustin kuitenkin lumilautailuun keskittyvän blogin Lumipallon alustalle, joten laskukuulumisia löytyy jatkossa osoitteessa lumipallo.fi/lifetimedeal

torstai 4. elokuuta 2016

King of the Turku

King of the Road, siinä ihan viihdyttävä formaatti, jota tulee vuosittain aina jonkun verran seurailtua. Kun tuttu laittoi FB-ryhmään viestiä, että kuka lähtee Turkuun kisaileen King of the Turkua, niin olin samantien, että miks ei. Lomakin vielä. Näkis Turkua ja tulis skeitattua paljon. Mikään MVP tuskin oisin, sekä skeittitaitojen puutteesta että senkään takia, että mukana kulkeva Röhkis torppaisi hyvin osallistumisen hemylöintitehtävien suorittamiseen.

Ilmotin tulostani ja pääsin viestiketjuun mukaan. Tiimin nimeksi oli valikoitunut Katunaudat ja porukkaa oli lopulta mukana maksimimäärä eli kymmenen. Poimin yhden tiimiläisen kyytiin ja suunnattiin kohti Turkua. Tehtäväkuoren oli saanut avata jo edellisenä iltana, ja suorittaminen oli käynnissä. Ekana oli hoidettu alta pois käsien pesemisestä kusella. Piste siis siitä.

Porukka kokoontui Naantalin parkille ihmettelemään tehtävälistan sisältöä. Temppupuolelta pääosan jutuista joutui suotrilta ohittamaan liian vaikeina, mutta oli iso liuta sllaisiakin, joita ainakin kannattaisi kokeilla. Pääsin kantaan ensimmäisen oman korteni kekoon tekemällä tempun toisen twerkatessa taustalla.Toteutettiin tuo niin nähty tehtävänanto vielä tyylillä, kun twerkkaaja oli tullut suoraan töistä ja oli työhaalareissa, eikä missään narubiksuissa.

Yritettiin kuvata koko tiimin vaativia temppuja, kuten lainia, jossa vaihtuu joka tempulla skeittaaja ja kaikilla sama temppu samaan spottiin. Yksi hyppäsi Pokemonin yli, ite nysväsin jonkinlaisen kolmen tempun mongolinjan. Tekeminen oli lepposaa, eli mun kaltaiselle ruuhkavuosimutsille hermojaraastavan aikaansaamatonta, sillä alkuillasta kun muut vasta lämpeni mun oli lähdettävä kaverin kämpille laittamaan vauvaa nukkumaan, vaikka listalla oli vielä monta juttua, minkä tekemiseen olisin halunnut osallistua.







Aamulla venailin muutaman tunnin kaverin kämpillä, mutta lähdin sitten tutustumaan Turun skeittimestoihin itekseni. Kilosportin, Kupittaan ja uuden minin ihmettelyn jälkeen Turku alkoi tuntua nähdyltä, varsinkaan kun en pääse skeittaan jos kukaan ei pidä skidille seuraa sillä aikaa. Kukaan ketjussa ei vastannut huuteluihin mitään. Laitoin testimielessä kaverille Tampereella viestiä, että mitä skeittihommia olis tälle päivälle. Vastauksena tuli heti, että hän voi hommata avaimen ja tulla näyttään uuden vertin, kiinnostaisko.

Odottelisinko Turussa, että muut mönkii ilmeisesti joskus alkuillasta johonkin, vai lähtisinkö oikeesti skeittaamaan, ennen kuin tarvii taas laittaa skidi yöpuulle? Käänsin auton nokan kohti Tamperetta. Jossain vaiheessa matkaa ruutu alkoi välkkyä. Lopputiimi heräili. Videoo baarimikko makeoutista. Muita suorituslistauksia.Säätöä, mihin mennään ja monelta. Yks dekki kateissa.

Puol kuusi joku kyselee, missä muut on. Kaljaa hakemassa, kuolemassa, tiskaamassa. Ite oon samaan aikaan Hiidenrannan vertillä. Välissä laitan ketjuun viestin, että karkasin jo Tampereelle. Luulis, että se on pahinta, mitä King of the Turussa voi tehdä, mutta en saa paheksuntaa. Pysyn mukana ketjussa, ja sieltä aamuisin vilkuilen keskustelua KOTT-leimoista, kadonneista avaimista, korteista ja puhelimista, juoduista viinitonkista, alastomana skeittauksesta ja tappeluista. Yksi on murtanut nilkan, toinen on katkaissut solisluun. Vähän on satavuotias olo, mutta no, muutaman pojon sain mäkin kasaan, joten tässä tilanteessa fiilistellään sitä. Ja jos meidän tiimi pärjää kisassa (tuloksia ei vielä oo tullut), niin todellakin otan kunniaa myös itelleni haha.





perjantai 8. heinäkuuta 2016

Skeittireissut uudella kokoonpanolla

Talven onnistuneen Lapin matkailun jälkeen alettiin tietysti suunnittelemaan kesän skeittireissua. Suunta oli aika selvä, sillä Ruotsi-Tanska -roadtrippi on ollut tekemättömien reissujen listalla jo liian pitkän. Tai onhan sellainen joskus aiemmin jo tehtykin, mutta nyt oli korkea aika uusintaan. Sitten talven nyt 10-kuukautinen reissukaverimme on oppinut paljon uusia taitoja ja muuttunut muutenkin, joten yhtään ei tiedetty, millaista tulisi olemaan.


Innokas kuski odottaa satamassa laivaanpääsyä.

Mentiin norolaivalla Tukholmaan ja sieltä ajettiin Jönköping-Borås-Göteborg-Helsingör-Roskilde-Kööpenhamina -reittiä. Mä lensin takas vauvan kanssa, Late ajeli Juutinrauman sillan yli Ruotsiin ja sieltä Tukholmaan.

Millaista sitten on yrittää skeitti roadtripata vauvan kanssa? No skeittaamaan tavallaan ehti määrällisesti ihan hyvin, mutta sellanen ylimääräinen hengailu skeittauksen yhteydessä jäi kokonaan pois. Kuitenkin vajaan kahden viikon reissulla oli vain yksi päivä, ettei käyty skeittaamassa ollenkaan, ja sekin johtui osittain sateista päivästä, olis kyllä ehtinyt.



Muuten lomailu oli ihan lomailua, uusia maisemia ja aika rentoa olemista. Röhkis joutui istumaan normaalia enemmän sekä turvaistuimessa autossa että rattaissa, ja se purkautui ihan superhauskoina iltavilleinä, kun päästiin majoituksiin. Parhaat muistot on oikeastaan yhteisistä riehumishetkistä. Ei siis mitään, mitä varten tarvitsisi kovin kauas matkustaa, mutta kuitenkin sellaista, mitä ei samalla intensiteetillä tule koko porukalla kovin usein kotona tehtyä.



Harmi, ettei skidin kanssa oikein voi kehua oppivansa jotain seuraavaa kertaa varten, sillä pysyvää on ainoastaan muutos, eikä seuraavan reissun haasteista voi vielä tietää. Kotiin tuskin jatkossakaan jäädään.

torstai 28. huhtikuuta 2016

Turkuun ja takaisin

Tässä elämäntilanteessa vähemmän tulee tehtyä spontaaneja juttuja, mutta onneks välillä aina vanha kissa ei pääse karvoistaan tai jotain siihen suuntaan. Yks ihan suomalaisia suosikkibändejäni I Walk The Line teki hautajaiskiertueen elikäs siis kyseessä oli viimeset mahdollisuudet kyseinen bändi livenä nähdä. Huomasin, että kaveri huuteli seuraa keikalle Turkuun torstai-iltana. No joo, keskellä viikkoa ylipäätänsä keikalle, sitten vielä Turkuun saakka. Ei mitään järkee, ehkä se just sen takia alkoi edellisenä iltana tuntua hyvältä idealta. Ja hyvät ideat pitää toteuttaa. Duunin jälkeen hyppäsin skede kainalossa kaverin autoon. Ensimmäinen etappi oli Turun Urheilujuomapuisto, jossa ehdittiin ottaa tuntumaa rapautuneeseen diy-betoniin.


Kuva Tiina


Kuva Tiina

Perään ihan mahtava keikka. Tunnelmaan pääsyä aikasin arki-iltana helpotti kummasti edellisestä paikasta vaatteisiin hinkattu betonipöly/hiekanjyvät ja eua de skeittihiki.



Puol kolme kotona. Pikkasen väsytti aamulla mutta pitäähän tätä ajanjaksoa elämässä nyt hyödyntää, että on pakotettu tottumaan lyhyisiin ja huonoihin yöuniin.

perjantai 8. huhtikuuta 2016

Kesärenkaat alle

Laskukausi loppui vähän yllättäen tämän viikon tiistain loskalaskuihin, kun Talma joutui laittamaan kiinni suunniteltua aikaisemmin. Olin varautunut vielä huomiseen päivään Talmassa laskemisen ja grillailujen parissa, mutta nyt on keksittävä muuta tekemistä. Ei sillä, että sitä olisi vaikea keksiä, mutta on ollut niin kivoja laskupäiviä, että mieluiten olisin mennyt vielä laskemaan.

Perinteisesti tuli kirjattua mäkipäivät ylös. Niitä kertyi 46 kpl, joka on kolme enemmän kuin viime kaudella. En muista, minä vuonna viimeksi kaikki laskupäivät on vaan Suomesta, mutta tänä vuonna näin. Onneksi osa niistä tuli sentään Lapissa ja jopa putskua pöllytellessä.

Kulunut kausi oli mun 20. lumilaudan päällä vietetty talvi. Pistäähän se miettimään, mikä hommassa on niin hienoa, että sitä vuosi vuoden jälkeen haluaa tehdä niin paljon kuin vain suinkin on mahdollista. Ehkä se on vaan pinttynyt tapa, hehe.


Talman pipessä, Lauri otti kuvan

Muuten kuuluu sellasta, että oon muutamia viikkoja sitten palannut duuniin ja Lauri puolestaan jäänyt vanhempainvapaalle. Töistä kun tuun, niin Röhkis toistaiseksi tervehtii ensin tuijottamalla, sitten huuli alkaa väpättää ja sitten seuraa sellanen harmistus, että ei meinaa tulla loppua. Kiva tulla kotiin ja vielä kivempi, jos on ollut mun vuoro lähteä laskeen, niin irrottaa sitten jalassa roikkuva pikkutyyppi ja häipyä. Mutta onneks sen muisti on kultakalan tasoa, joten oven sulkeuduttua sillä ei enää ole mitään hätää. Se hyvä puoli, kun vaihtaa laskuhommat skeittihommiin, niin ei mene ajomatkoihin aikaa tai voi käydä vasta illemmalla, niin ei tarvitse jatkossa heti painattaa ovesta takas ulos.

keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Lomaltapaluuloman tarpeessa

Taidettiin lomailla liian aikasin, sillä lomalta palattua seuraavana aamuna hieman alle puolivuotias Röhkis lähti liikkeelle. Neiti ei näemmä ole löhölomailun ystävä, vaan loma meni ankaraan treenaamiseen, jonka hedelmiä poimittiin heti kotimatolle päästyä. Kohta ollaan uudestaan loman tarpeessa, kun pikkutuho ei enää suloisena köllöttele siinä, mihin sen jätti, vaan hinaa itseään päättäväisesti kohti haluamaansa määränpäätä.

Toisaalta ei lomailtu yhtään liian aikasin, sillä meillä ei ollut Röhkikselle muuta nukkumapaikkaa varattuna kuin vaunukoppa, ja siinä alkaa tulla laidat vastaan. Tai tuli jo, joten pientä raajojen ylivuotoa oli havaittavissa, mutta siihen koppaan otus vielä tungettiin päivä- ja yöunille. Vauvathan on taipuisia.


Pyhätunturin hotellihuoneessa


Levin mökillä

Oltiin siis viikko Rukalla, yhden yön stoppi Pyhätunturilla ja viikko Levillä. Mäkeen ehdittiin Laurin kanssa molemmat 14 kertaa, mikä enemmän kuin tuplasi tämän vuoden laskupäiväsaldon. Rukalla oli tarjolla sellaista luksusta, että oltiin mäessä jopa yhtäaikaa, kun mukana olleet isovanhemmat hoiteli Röhkistä. Levillä puolestaan mukana oli muuta laskuseuraa Katja, Suvi ja Antti. Toki joka paikassa sai laskuseuraa myös vuosien mittaan tutuiksi tulleista tyypeistä, joten yksin ei tarvinnut laskea missään.

Yöunien suhteen loma ei mennyt ihan nappiin. Lomalle lähdettiin niin, että Röhkis heräsi kaksi kertaa yössä, loppureissusta päästiin kerran tunnissa heräämiseen. Ihmeen hyvin sitä jaksoi, vaikka toki katkonaiset unet vei veronsa. Meidän Levillä oloaikaan sattui yksi kirkas yö revontulineen, mutta kävin iltaysiltä vilkaisemassa niitä mökin pihassa ja painelin nukkumaan. Suvi ja Antti puolestaan lähtivät kuvausreissulle, ja Suvin kuvasaldoa voi ihailla vaikka täältä. Ihan kivan näköistä, ite näin jonkun hailakan raidan taivaalla ja ainoat kuvat järkkärikameran muistikortilla on Röhkiksestä.

maanantai 1. helmikuuta 2016

Lähiömutsin elämää

Halusin tuossa kovasti ostaa ilmestyneen Haijump-zinen, mutta teon pystyi toteuttamaan vain keskustan kaupoissa. En oo tämän vuoden puolella käynyt keskustassa, sillä Vuosaaressa tai siitä pohjoiseen on kaikki, mitä lähiömutsi eloonsa tarvitsee. Onneksi Late päätti yksi päivä töiden jälkeen käväistä keskustan kautta, joten sain delegoitua homman sille. Voi olla aika kova elämänmuutos palata maaliskuussa duuniin. Noin niinku joka päivä ihmisten ilmoilla, huh. Toivottavasti esimies ymmärtää, että collegehousut on oiva asuvalinta miltei joka tilanteeseen.


Luettavaa molemmilla. Röhkis lukee kyllä kauheen mielellään kaikkea, mutta noi sen omat kirjat kestää parhaiten sitä janoista tiedon imemistä.

Lähiömutsin elämä on kyllä maistunut oikein hyvältä. Huollettava yksilö on nyt reilu viisi kuukautta vanha ja jo ihan omanlaisensa persoona. Välillä se puuhailee pitkätkin pätkät itekseen jotain tarkkuutta vaativaa työskentelyä, kuten lelun pesulappuun tarkempaa tutustumista. Välillä se tarvitsee jatkuvaa viihdytystä, kuten tutkimusmatkoja sylissä ympäri kämppää.

Nyt kotirauha on kuitenkin rikkoutumassa, sillä halu liikkeellelähtöön on suuri. Just oli skeittauksen suhteen puhetta siitä, että hyvä motivaattori on, kun tarpeeksi harmittaa ettei osaa tai uskalla. Räsälän puuliin droppaus tai kauempana olevan lelun saaminen kätöseen, sama asia loppupeleissä. Ensin tarvitaan se tahtotila. Röhkiksellä noi harjotusmäärät on sen verran kovia, ettei ihme että tulosta tulee. Kyllä sitä itekin oppis uusia temppuja, kun koko hereilläoloaikansa treenais intensiivisesti, mitä nyt välillä kävis valmiissa pöydässä syömässä.


Se ommoro, ota avain eteisestä mukaan jos meet ulos asti

Vaikka täällä lähiössä pysytäänkin, ei me silti mitenkään kotona olla möllötetä koko aikaa. Alotettiin Röhkiksen eka harrastuskin eli vauvauinti. Mutta sitäkin pystyy harrastaan tässä kävelymatkan päässä kotoa. Röhkis ihan tykkää pulikoida, vaikka enemmän se sielläkin toimii Virallisena valvojana ja tarkkailee kaikkien muiden toimintaa. Näkemistähän siellä riittää kun on muita lapsia ja joku kävelee ohi ja vesi valuu reunoista ja oh, muovipalmukin tuossa. Me päästiin heti toisella uintikerralla sukeltamaan ja se menee edelleen hyvin. Vauvoilla on siis syntyessään sukellusrefleksi, eli kun pää painuu pinnan alle, vauva sulkee hengitystiet. Sukellusrefleksi häviää ajan myötä, mutta vauva oppii sen heiketessä saman toiminnon myös tahdonalaisena. Sitä tuolla on tarkoitus ylläpitää, ja muuten sitten vaan porukalla lillutella vedessä ja vähän leikkiä piirileikkejä. Sen verran rankkaa puuhaa se on pikkuselle, että uinnin jälkeen uni maittaa. Niinpä suunniteltiin, että ajotetaan meidän lomallelähtökin niin, että mennään aamulla vielä uimaan, niin sen jälkeen ollaankin jo Keski-Suomessa ennen kuin silmät raottuu seuraavan kerran.

perjantai 29. tammikuuta 2016

Lumen viemää

Tänä vuonna oli vähän vaikeuksia saada laskukausi käyntiin. Vaikka osa Etelä-Suomen rinteistä olikin jo auki ennen joulua, motivaatio antoi etsiä itseään ja sen sijaan skeittaus maistui. Nyt homma kääntyi sitten toisinpäin, laskeminen on ollut ihan tosi kivaa joka kerta, kun on mäkeen ehtinyt. Eilen tuli kymmenes laskupäivä tälle kaudelle, ja vaikka mennään TODELLA kaukana useimpien vuosien laskupäivien lukemista, hauskuus ei oo vähentynyt vaan ehkä jopa lisääntynyt. Toki nyt on ollut ihan mahtavat kelitkin, aito luonnonlumi piti kovallakin pakkasella rinteet ja streetin huippukunnossa, eilen taas oli luksus keväisen pehmeä sadekelipäivä. Väliin mahtuu vielä yksi kunnon putskupäivä josta nautiskelin Serenan rinteillä.


Laskukaveri Miia ottaa ilon irti Serenan putskuista

Toki jos keli alkaa nyt sahata plussan ja pakkasen väliä, rinteet ei ehkä oo parhaimmillaan täällä etelässä. Harmi niille, jotka täällä laskee, ite nimittäin oon talvilomalla Lapin lumilla. Kaksi viikkoa laskuhommia edessä, eka Rukalla, sitten yhden yön stopin verran Pyhällä ja sen jälkeen Levillä. Tätä on odotettu! Toivottavasti Röhkis on edelleen mukavaa reissuseuraa. Ei se ainakaan kauheen paikallaan pysyvää sorttia oo luonnostaan, on nimittäin leikkimatolla köllöttely jäänyt vähemmälle ja asiat aina kiinnostavampia vähän kauempana. Eteenpäin se ei vielä pääse, mutta peruutusvaihde toimii, samoin sivuille päin se jotenkin onnistuu itseään kihnuttamaan niin, että reviiri on laajentunut jo ainakin metrin säteelle lähtöpisteestä.

torstai 7. tammikuuta 2016

Kiitos 2015

Tykkään koosteista, joten kopioin Kean blogista itselleni pohjan sellaiselle. Koska Röhkiksen päiväuniaika on rajallista, karsin osan kysymyksistä.


1. Mitä sellaista teit vuoden 2015 aikana, mitä et ole koskaan ennen tehnyt?

Olin raskaana ja sain lapsen, kävin asuntonäytössä ja kymmeniä näyttöjä myöhemmin ostin elämäni ekan asunnon. Tuomaroin skeittikisoja. Retkiluistelin, kiipesin jäätä, hain geokätkön, surffasin Siriuksessa keinoaallolla.

Viime vuonna uusia skeittipaikkoja tuli käytyjen listalle ainakin Ruotsin Täby, Salo, Fiskars, Leppävaara, Lauttasaari, Porvoo, Isovilunen, Nattarin parkki, Henkan garagemini, Jyväskylän halli ja Räsälä. Ihan kiitettävä lista, kun olin kuitenkin ison osan vuodesta pois laudalta.


Tuomaristo työssään True Ramp Ladies -skaboissa. Kuva Iitu.

2. Mitä toivoisit tehneesi enemmän?

Olosuhteista johtuen (= mahan kasvu elokuun loppuun asti) voin olla melko tyytyväinen tekemisieni määrään. Asuntoa olisin halunnut olla remppaamassa, mutta se ajoittui juuri Englannin matkani ajaksi, eikä musta enää olisi juuri ollut apuakaan kun kyykkiä en olisi jaksanut ja tikkaille mua ei olisi päästetty.

lr-56
Kuva Late

3. Tuliko elämääsi uusia ihmisiä viimeksi kuluneen vuoden aikana?

Uudempaa ei voi tullakaan kuin kokonaan uusi ihminen eli Röhkis. Lisäksi varsinkin ammatillisilla ulkomaanreissuilla tutustui isoon määrään uutta porukkaa. Ja sitten aina yksi silloin, toinen tällöin vuoden mittaan. Tarkemmin ajatellen, tapasin kuluneena vuonna paljon kiinnostavia ihmisiä, mikäs sen mukavempaa.



4. Menetitkö ketään läheistäsi?

En onneksi

lr-3322
Vanha hautausmaa Pohjois-Walesissa

5. Missä maissa vierailit?

Olin tammikuussa European Trade Union Instituten kurssilla Sloveniassa. Maaliskuussa käytiin Laten kanssa Norjassa Katjaa moikkaamassa ja kipasemassa parille kumpareelle. Kevätlomalla vapun jälkeen kävästiin vielä Laten kanssa Ruotsissa skeittihommissa. Alkukesästä ehdin vielä toisen kerran ulkomaille töihin liittyen, kun sain Journalistisen kehittämissäätiön stipendin ja olin kaksi viikkoa Englannissa viiden muun suomalaistoimittajan kanssa. Ikimuistoinen reissu sekin, ei vähiten umpihullun opas/autokuskimme Bruce the Australialaisen johdosta, joka kaahaili minibussilla hengenvaarallisesti ja eksyi matkalla ihan mihin tahansa.

En tiedä, lasketaanko ukomailla käynniksi työpaikan pikkujouluja, jolloin seilattiin Viroon poistumatta laivasta. Passin piti kuitenkin olla mukana.

IMG_2387m
Norjassa

6. Mitä sellaista toivoisit itsellesi, mitä et kuluneen vuoden aikana saanut?

Kroppaa ilman suurempia toimintarajoitteita.

keljo2
Kuva Late

7. Mikä päivämäärä kuluneelta vuodelta tulee aina muistuttamaan sinua tästä nimenomaisesta vuodesta?

Röhkiksen syntymäpäivä elokuussa



8. Mikä oli suurin saavutuksesi kuluneen vuoden aikana?

Pysyin itsenäni muutoksista huolimatta, tein asioita mistä tykkäsin niissä rajoissa kuin pystyin.

lr-4595

9. Sairastitko tai loukkaannuitko?

Raskaus ei kuulemma ole sairaus, mutta… Oksensin vuoden kaksi ensimmäistä kuukautta joka päivä. Pahoinvointi painottui iltaan. Sinnittelin päivän töissä, ja kotimatkalla bussissa aloin voida pahoin. Oksensin kotona niin monta kertaa, että vessan lattialämmitys oli parasta, mitä alkuvuonna tiesin. Raskaana oksentaminen on kuitenkin eri lailla hallittua, kuin mahataudissa. Oksensin opetustuntien välillä Talmassa, Sokevahallin parkkipaikalla ja Kontulassakin ehdin aina pommisuojan pitkät rappuset ylös. Kävin myös viikon oksentamassa Ljubljanassa, jossa vietin eniten aikaa hotellihuoneeni vessassa. Pahoinvointi taittui vasta maaliskuussa ja edessä oli pari leppoisaa kuukautta, ennen kuin sain laajan oppimäärän, mitä närästys on.

Alkuvuodesta myös kuntoutin leikattua polvea, vaikka siinä hommassa oltiin jo pitkälti voiton puolella.

lr-1532
Yksi harvoja muistoksi jääneitä kuvia Ljubljanasta

10. Mikä oli paras ostoksesi?

Kolmio Vuosaaresta. Oltiin jo aikaisemminkin puhuttu Laurin kanssa yhteisen asunnon ostosta, mutta alkuvuodesta alettiin toden teolla etsimään uutta kotia. Niinpä koko kevät harrastettiin sunnuntaisin asuntonäyttöjä, parhaimmillaan taidettiin ravata kuusi kämppää yhden päivän aikana. Alotettiin etsinnät vanhoilta kotikulmilta Herttoniemestä sekä heti myös Vuosaaresta, joka alueena kiinnosti. Välillä käytiin muissakin kaupunginosissa, mutta kuitenkin käytiin katsomassa melkein jokaista sopivan kokoista asuntoa Vuosaaresta. Lopulta se oikea tuli vastaan ja toukokuussa päästiin kaupantekoon. Juhannuksena muutettiin ja hyvin on kotiuduttu.

lr-01
Kotikulmilla

11. Kenen käytös pöyristytti sinua eniten?

Oon erityisesti vetäny hernettä nenuun siitä, kun ihan fyysisesti kykenevän näköiset ihmiset suuntaa mm. metroasemilla suorinta tietä hissille. Hissit on liikuntavammasille ja kärryjen kanssa liikkuville ainoa vaihtoehto, kun taas tervejalkaiset voi ihan hyvin seisoskella rullaportaissa. Useimmille myös rappuset tekis ihan hyvää.

Myös osa vauvan kanssa liikkuvalle jaetuista neuvoista pöyristytti, lähinnä siksi, että vastaavia varmaan jaetaan vähän herkemmillekin ihmisille kuin mä, ja silloin voidaan tehdä aikamoista tuhoa.



12. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?

Ostin asunnon Helsingistä, need I say more?

lr-3149
Tästäkin talosta käytiin katsomassa asuntoa, samalla muistiin jäi kuvauspaikka.

13. Mistä ihan todella, todella innostuit?

Ohan toi Röhkis saanu pään totaalisen sekasin. Myös vaunulenkkeily kivoilla keleillä hyvissä maastoissa on ollut mukavaa.



14. Kuinka määrittelisit tyylisi kuluneen vuoden aikana?

Käytin niitä vaatteita mitkä mahtuivat päälle

lr-2370
Onneksi Late edusti tyylikkäästi

15. Mitä viisi asiaa asetat itsellesi tavoitteiksi ensi vuodelle? Nämä eivät ole uudenvuodenlupauksia vaan henkilökohtaisia tavoitteita.

1. Kokeilen ainakin yhtä täysin uutta urheilulajia. Nyt ei äkkiä ole ideaa mikä se voisi tänä vuonna olla. Ehdotuksia? Vauvauintia ei ehkä lasketa.
2. Käyn ainakin viidessä itselleni täysin uudessa skeittiparkissa, -spotilla tai -hallissa.
3. Opin itselleni täysin uusia skeittitemppuja. Tää on haaste jo senkin takia, että vanhoissakin on vielä rutkasti takaisinoppimista jäljellä… Viime vuoden lopulla tein elämäni ekan feikki frontti axlen ikinä. Miniminikaareen tietysti, mutta hei, jotain täysin uutta.
4. Käyn viidessä itselleni täysin uudessa kohteessa (kaupunki tai luonto). Ettei tule toistettua samoja vanhoja.
5. Olisi kiva miettiä joku urheilullinen tavoite, esim. saada yksi leuka vedettyä, päästä hetkeksi käsilläseisontaan tai tehdä kärrynpyörä, mutta en oo vielä päättänyt, mikä se voisi olla niin että olisin tarpeeksi motivoitunut. Tätä pitää vielä miettiä.

keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Melkein reppureissausta

Koska kaikki sanoo, että vauvan kanssa matkustaminen on ihan helppoa, pakattiin autoon kaksi lumilautaa, siihen hommaan takit, housut, kypärät, hanskat, laskulasit ja kengät. Pakattiin myös kolme rullalautaa ja siihen hommaan polvisuojat, kyynersuojat, mulle rannesuojat, skeittikengät, kypärät, räjähtäneet farkut, joku paita jota voi hieroa betoniin. Sekalaista vaatekamaa, tuliaisviinipulloja. Tässä vaiheessa auto onkin jo puolillaan kamaa. Sullotaan sekaan yhdistelmävaunut koreineen, vaatteita, haalareita, hattuja, harsoja, vaippoja, itkuhälyttimet, leikkialusta, sitteri, leluja, tutteja, tuttipullo ja aikuisen ihmisen tilan autosta vievä turvaistuinkaukalo. Reppureissaus helou, ehkä taas seuraavassa elämässä…

Ajettiin lasti Helsingistä Kuopion liepeille. Odoteltiin lossia ja ajettiin sysipimeässä metsässä entisen kyläkoulun pihaan. Purettiin tavaroita kyydistä pimeässä ja nostettiin vauva vaunuihin, joihin ladattiin päälle lauta- ja suojakasseja. Kuljetettiin karavaani sivurakennukseen, mistä valojen sytyttyä paljastui valtava betonimonttu koko komeudessaan. Paikan isäntää emme Laten kanssa kumpikaan tunteneet aiemmin, vaan paikalle päätyminen oli yhdistelmä asiasta ääneen unelmointia ja kaverin napakkaa potkaisua perseelle asian etenemiseksi. Itse olin vuosikausia halunnut päästä näkemään tietääkseni ainoan suomalaisen takapihapuulin, mutta on aika kova kynnys soittaa itselleen tuntemattomalle tyypille, että saako tulla hänen kotiinsa katsomaan, uskaltaako siellä skeitata. Paikan puulia saa skeitata nimittäin vaan reunalta lähtemältä. Se on tietysti ainoa järkevä tapa skeitata puulia, mutta reunalta pohjalle on pari metriä, josta osa vertikaalia. Ei ehkä kuulosta pahalta, mutta voin vakuuttaa, että paikan päällä näyttää siltä.

Sessarit ylitti kaikki odotukset. Röhkis nukahti yöunilleen pian saapumisen jälkeen ja veti sikeitä lautojen kolinasta huolimatta tai siitä johtuen, tiedä noista pikkuotuksista. Late ja paikan isäntä skeittasivat ja jutustelivat, itse taas kävelin huonetta ympäri lauta kädessä melko hiljaisena tyttönä. Pitkältä tuntuneen ajan jälkeen sain kerättyä itseni ja tiputtauduttua melko vapaalla tyylillä reunalta alas. Loppua kohti hommaa saattoi skeittaukseksikin kutsua, ellei yhdistä termiä siihen rentoon lajiin - paskajäykkyydestä ja kauhunkankeudesta en päässyt koko sessareiden aikana eroon.

lr-4589
Kuvat jäi pääosin ottamatta, lopuksi räpsäisin muutaman. Tässä Laten kurvailua.

Kunnon loputtua pakattiin kamat ja edelleen nukkuva pikkutyttö autoon ja ajeltiin Kuopioon kavereiden luo. Late kävi korkkaamassa laskukauden heti seuraavana päivänä Kasurilassa, itellä tärisi jalat vielä sen verran paljon, että pidin päivän väliä ennen laskupuuhia. Kasurilan laskut olikin leppoista rinnekruisailua, mutta jalat siinäkin sai hapoille.

Muutaman päivän jälkeen jatkettiin Jyväskylään. Ohjelmassa oli taas skeittaushommia. Kaarrettiin auto Jyväskylän hallin pihaan ja toivottiin, että Röhkis jälleen nukahtaa lautojen kolinaan. Tällä kertaa homma ei mennyt kovinkaan putkeen. Kolina oli aikamoinen, vaikka hallilla on erillinen pukuhuone, johon vaunut työnnettiin. Mulle uusi halli kovavauhtisten skeittaajien seassa oli tällä kertaa liikaa ja jäädyin totaalisesti. Halli on tosi hauskan näköinen, mutta lähinnä seisoskelin lauta kädessä tai ramppasin työntämässä tippunutta tuttia Röhkiksen suuhun. Lopulta skeittasin hetken pienen pientä spineä.

lr-4595
Kuva Antti Lehtinen. Oltiin jo lähtökuopissa, kun pyysin nappaamaan meistä vielä perhepotretin muistoksi. Röhkis oli yhtä hymyä, kun pääsi pois vaunukopasta katselemaan meininkiä ja mutsin touhutkin kiinnosti.


Otiin Jyväskylässä pari päivää, ja oltaisiin ihan hyvin ehditty laskuhommiin. Kova pakkanen ilman lunta oli kuitenkin luonut täydellisen jään retkiluisteluun, ja kun majapaikastamme Laurin kummeilta löytyi molemmille sopivat luistimet, käytettiin päivän toimintaosio mieluummin Tuomiojärvellä luisteluun. Oli ihan mielettömän hienoa, kova tuulikin oli oikeastaan vaan plussaa, kun tajusi lähteä vastatuuleen ja paluumatkalla löysät laskuvaatteet kuljetti takaisin ihan itsestään.

lr-4611
Kuva Sinikka P.

Kovat pakkaset vei lopunkin innon lumilautailuun ja suunniteltu Sappeen pysähdyskin skipattiin. Tampereella pysähdyttiin yhden yön verran, mutta pysyteltiin sisätiloissa. Kaikella mukana olleelle rojulle oli kuitenkin käyttöä ainakin kerran. Tämä olikin hyvä testi auton tilavuuskapasiteettiä ajatellen, sillä seuraava suunniteltu reissu on puolet pidemmällä ja puolet pidempi. Puolet enempää kamaa ei taideta edes omistaa, ellei pakata mukaan sohvaa ja telkkaria.